EU:n sosiaalista osallisuutta koskevan strategian vahvistaminen

 EAPN:n kannanotto, lokakuu 2004


Strategian merkitys

Euroopan komission kevään 2004 Eurooppa-neuvostolle toimittamista asiakirjoista käy ilmi, että laajentuneen 25-jäsenisen Euroopan unionin asukkaista yli 68 miljoonaa on vaarassa joutua köyhyyteen (ts. heidän tulonsa ovat alle 60 % kotimaansa tilastollisista keskituloista). EAPN:n kenttätyöntekijät tietävät, ettei köyhyyden ja muun yhteiskunnallisen syrjäytymisen todellisuutta itse asiassa voi kuvata numeroilla. Silti luku '68 miljoonaa' osoittaa edes jollain tavalla vastassamme olevien ongelmien suuruusluokan.

EAPN katsoo, että köyhyyttä ei voi hyväksyä ja se on tarpeetonta talousalueella, joka on niinkin vauras kuin Euroopan unioni. Köyhyys haastaa tarkastelemaan EU:n vallitsevaa kehitysmallia, jossa köyhyyden vastaista taistelua on pidetty muiden ohjelmien kylkiäisenä sen sijaan, että sitä olisi pidetty talous- ja yhteiskuntakehityksen keskeisenä tavoitteena.

EAPN on perustamisestaan lähtien vaatinut, että koko Euroopan unionissa pitäisi soveltaa yhtenäistä köyhyyden vastaista strategiaa, jossa voidaan ottaa huomioon jäsenvaltioiden erilaiset perinteet ja lähestymistavat, mutta jolla on yhteiset tavoitteet. Euroopan sosiaalista osallisuutta koskevan strategian hyväksyminen Lissabonin ja Nizzan huippukokouksissa oli tärkeä virstanpylväs tällä tiellä. Tässä asiakirjassa esitellään strategian tarjoamia mahdollisuuksia, siitä tähän mennessä saatuja kokemuksia sekä eräitä strategian vahvistamista koskevia ehdotuksia.

Strategian vahvuudet

Vaikka kritisoimmekin jossain määrin niitä tapoja, joilla strategiaa on toteutettu tai joilla sitä ei ole toteutettu, EAPN on edelleen sitoutunut toimimaan sen puolesta.

Strategia tarjoaa muun muassa seuraavat mahdollisuudet:

1. Poliittinen sitoutuminen: Strategian painoarvo perustuu sille, että valtioiden ja hallitusten päämiehet tunnustivat vuonna 2000 Lissabonin huippukokouksen päätelmissä selvästi, että EU:n köyhyyden taso ei ole hyväksyttävissä, sekä jäsenvaltioiden sopimukselle, jonka mukaan ne pyrkivät yhteistyössä 'selkeästi vähentämään köyhyyttä vuoteen 2010 mennessä'.
2. Kattava lähestymistapa: Sosiaalinen osallisuus on yksi Lissabonin strategian kolmesta tukipilarista. Strategian tarkoitus on nykyaikaistaa EU:n talous- ja yhteiskuntamalli. Tätä kautta sosiaalinen osallisuus on ainakin periaatteessa tuotu selkeästi EU:n poliittisen päätöksentekoprosessin keskiöön. Strategiasta voi sekä lukea suoraan että päätellä vaatimuksia siitä, että työllisyys- ja talousstrategioiden tulee edistää sosiaalisen osallisuuden tavoitteita.
3. Mittavat tavoitteet: Nizzan huippukokouksessa hyväksytyt köyhyyden ja yhteiskunnallisen syrjäytymisen vastaisen taistelun tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja laaja-alaiset. Niissä on selkeästi esitetty ja määritelty painotettavat tavoitteet eli työllisyys ja yhteiskunnalliset oikeudet, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tukeminen, syrjäytymisriskin ehkäiseminen ja kaikkien toimijoiden aktivointi.
4. Oikeudet ja alojen rajat ylittävät kysymykset: Sosiaalista osallisuutta koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien tavoitteissa ja ohjeissa korostetaan oikeuksia sekä tarvetta puuttua sukupuolia, etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia koskeviin erityiskysymyksiin. Nämä ovat erityisen tärkeitä taistelussa erityisiä köyhyyden syitä vastaan.
5. Yhteistyö ja osallistuminen: Strategian neljäs tavoite, 'kaikkien toimijoiden aktivointi', on merkittävä uusi avaus. Hallitusten, samoin kuin kansalaisyhteiskunnan, on taisteltava köyhyyttä vastaan kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. EAPN pitää erityisen tärkeänä sitä, että strategian kautta on tarkoitus antaa köyhyydestä kärsiville ihmisille sekä heidän parissaan työskenteleville järjestöille johtava asema heidän elämäänsä vaikuttavien ohjelmien suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa ja arvioinnissa.
6. Oppimisen väline: Avoin koordinointimenetelmä, jossa korostetaan voimakkaasti jäsenvaltioiden välistä monenkeskistä oppimista, on erittäin tehokas väline strategian kehittämiseen, joskin sillä on heikkouksia, joista tulee puhe tuonnempana.


Strategian tähän mennessä havaitut vahvuudet

Tähän mennessä sosiaalista osallisuutta koskeva strategia on ollut merkittävässä asemassa sikäli, että se on pitänyt köyhyyden jäsenvaltioiden politiikan työjärjestyksessä. Näin on ollut laita myös uusissa jäsenvaltioissa ja eräissä seuraavan 'aallon' hakijamaissa. Yhteisiä sosiaalisen osallistumisen edistämistä koskevia muistioita on pidetty tärkeänä osana jäsenyysprosessia sekä uusien jäsenvaltioiden ensimmäisten ESR-ohjelmien kehitystyötä.

Strategialla on merkitystä myös sikäli, että se on tarjonnut strategian kehittämiselle puitteet ja määräajat. Tähän sisältyy se, että ainakin paperilla on yhdistetty hallinnon eri alueet ja tasot, kansallisesta paikalliseen, taistelemaan köyhyyttä vastaan.

Strategian ansiosta kansalaisjärjestöt ja muut yhteiskunnalliset tahot ovat pystyneet analysoimaan ja pohtimaan hallituksen toimia köyhyyttä ja yhteiskunnallista syrjintää koskevissa kysymyksissä, joskin mahdollisuus suoraan osallistua neuvotteluihin ja keskusteluihin on vaihdellut eri maissa suuresti.

Strategia tuottaa paljon hyödyllistä tietoa, joka mahdollistaa eri maiden ja alueiden välisen oppimisen ja luo puitteet, joissa on ainakin periaatteessa mahdollista tehdä vertailuja. Kansalliset toimintasuunnitelmat ja yhteiset sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevat muistiot, yhteiset sosiaalista osallisuutta koskevat raportit, vertaisarviointiprosessi, kansainväliset vaihdot, yhteiset indikaattorit jne. tuottavat valtavan määrän vertailutietoa eri maiden strategioista ja jossain määrin myös niiden vaikutuksesta.


Strategian tähän mennessä havaitut heikkoudet

Jos sosiaalisen osallisuuden strategiaa toisaalta tarkastellaan sen oman tavoitteen ‘köyhyyttä on selkeästi vähennettävä vuoteen 2010 mennessä’ valossa, tähänastiset kokemukset eivät ole olleet yhtä rohkaisevia. Lissabonin huippukokouksesta on kulunut neljä vuotta ja nyt epäillään vakavasti, pystyvätkö EU:n johtajat pääsemään tähän tavoitteeseen – tai ainakin epäillään heidän haluaan päästä siihen.

EAPN:n kansallisten verkostojen ensimmäisistä kahdesta kansallisesta toimintasuunnitelmasta tekemät analyysit osoittavat, että useimmissa maissa strategia ei ole tuonut merkittäviä uusia ohjelmia tai resursseja köyhyyden vastaiseen taisteluun tai yksityiskohtaisempien tavoitteiden saavuttamiseen. Useimmat sosiaalista osallisuutta koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat ovat paremminkin raportteja kuin suunnitelmia: niissä luetellaan ja ryhmitellään aikaisemmin aloitettuja ohjelmia, mutta lisäyksiä on vähän.

Tämä pätee erityisen selvästi alueisiin, jotka ovat sosiaaliministeriöiden välittömän valvonnan tavoittamattomissa, kuten budjettipolitiikassa ja työllisyyspolitiikassa, sekä poliittisesti aroilla uusilla alueilla, kuten maahanmuutossa ja syrjinnässä.

Useimpien maiden kansallisissa toimintasuunnitelmissa on kuvattu myönteisiä kansallisia ohjelmia, mutta usein analyysin ja määriteltyjen haasteiden sekä toisaalta ehdotettujen ohjelmien ja toimien välillä on ristiriitaa. Lisäksi viitataan harvoin tai ei ollenkaan muihin meneillään oleviin ja tärkeinä pidettäviin ohjelmiin, joiden vaikutuksesta köyhyys lisääntyy tai pahenee. Täten raportit antavat kunkin maan todellisesta tilanteesta ja haasteista epätäydellisen kuvan.

Strategia ei myöskään ole ollut niin keskeisessä asemassa kuin se olisi voinut olla rakennerahastojen tulevaa ohjelmakautta koskevissa keskusteluissa. Sillä ei ole ollut vaikutusta tärkeimpien yleisten painopistealueiden määrittelyyn eikä siihen, miten ne käytännössä muotoillaan ehdotetuissa puitteissa. Yhtenä esimerkkinä jälkimmäisestä on EQUAL-aloitteen lopettaminen; sitä ei ole selkeästi korvattu vastaavanlaisilla toimilla, jotka painottaisivat voimakkaasti sosiaalista osallisuutta.

Tavoitteissa mainittu ‘kaikkien toimijoiden aktivointi' on toteutunut erityisen epätasaisesti. Useimmissa maissa ei juurikaan ole pyritty kuulemaan ohjelmien kohteena olevia ihmisiä tai selvittämään heidän tarpeitaan ja mielipiteitään, joskin sekä EAPN:n kaltaiset kansalaisjärjestöt että kaikki hallinnon tasot ovat paneutuneet entistä selvemmin tästä aiheutuviin haasteisiin. Tilanne on tältä osin parantunut ensimmäisen ja toisen toimintasuunnitelmakierroksen välillä niin, että kuulemista on useimmissa maissa lisätty, mutta niissäkin maissa, missä kuuleminen oli laaja-alaisinta, tämän ja suunnitelman sisällön välillä oli vaikea nähdä yhteyksiä.

Sosiaalista osallisuutta koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien tärkeimpiä heikkouksia on se, että ne ovat tuntemattomia suurelle yleisölle ja erityisesti niille, joita ne eniten koskevat. Niitä eivät tunne edes monet sellaiset henkilöt, jotka vastaavat köyhyyden vastaisten strategioiden toteuttamisesta kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Uusissa jäsenvaltioissa EU-jäsenyyttä koskevan julkisen keskustelun pääpaino on ollut budjettitavoitteiden saavuttamisessa ja kilpailupolitiikan kehittämisessä, ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevista muistioista ei ole keskusteltu tai tiedotettu paljonkaan. Uusimmissa kansallisissa toimintasuunnitelmissa mainittu tiedottamiseen varattu raha on hyvin tervetullutta, mutta se ei määrältään mitenkään vastaa sitä työtä, mikä tarvitaan, ennen kuin strategia saadaan todella eurooppalaiseksi.

Ilman yleistä tietoisuutta ei ole mahdollista puhua vastuullisuudesta tai keskustella siitä, saavutetaanko tavoitteet ja millä tavalla. Asiaa pahentaa se, että kansallisia parlamentteja tai Euroopan parlamenttia ei ole otettu mukaan suunnitelmien tarkasteluun. Euroopan parlamentti on osoittanut vain vähäistä kiinnostusta strategiaan eikä ole järjestänyt perusteellisia tutkimuksia tai kuulemistilaisuuksia suunnitelmista. Useimpien jäsenvaltioiden parlamenteissa on käyty vain vähän yksityiskohtaista keskustelua kansallisista toimintasuunnitelmista.


Strategian kehittäminen EU:n tasolla

Euroopan unionin toimielimistä strategiaan vaikuttavat selkeimmin sitoutuneen sosiaalisen suojelun komiteassa toimivat komission ja jäsenvaltioiden sosiaalisen osallisuuden asiantuntijat. Tämä on taannut sen, että köyhyys on jatkuvasti pysynyt keskustelun aiheena.

Yhteinen sosiaalista osallisuutta koskeva raportti toimii monessa suhteessa strategiaa koossa pitävänä liimana. Kuten edellä mainittiin, raportti tarjoaa merkittävää tietoa sekä yksittäisistä jäsenvaltioista että niiden välisistä vertailuista. Kansallisten ja Euroopan-laajuisten 'haasteiden' määritteleminen on erittäin hyödyllistä, ja sen pohjalta olisi mahdollista käydä julkista keskustelua ja laatia ohjelmia.

Raportin suurin heikkous on kuitenkin se, että siinä ei verrata sosiaalista osallisuutta koskevia kansallisia toimintasuunnitelmia Lissabonin ja Nizzan mittaviin tavoitteisiin, vaan siinä enimmäkseen vain raportoidaan siitä, mitä kansallisissa suunnitelmissa on mainittu. Lisäksi sen tarkastelualue on verraten kapea eli se rajoittuu vain kansallisissa suunnitelmissa mainittuihin ohjelmiin. Muita tärkeitä ja erityisesti negatiivisia politiikan trendejä ei käsitellä.

Yhteisten indikaattorien kehittäminen, mikä hyväksyttiin Laekenin huippukokouksessa, ja jäsenvaltioille osoitettu ohje kehittää yksityiskohtaisempi kansallisia ja alueellisia indikaattoreita ovat neuvoston toiminnan tasolla tärkeimmät saavutukset. Näiden indikaattorien varsinainen käyttö joko ohjelmiin johtavina impulsseina tai julkisen keskustelun virittäjinä ei vielä ole nähtävissä. Samaa voidaan sanoa yhteisen sosiaalista osallisuutta koskevan raportin sisältämästä tiedosta.

Hyväksyttyään sosiaalisen osallisuuden strategian Euroopan unionin toimielimet ja jäsenvaltioiden hallitukset ovat myöntäneet suhteellisen vähän resursseja sen koordinointiin tai edistämiseen. Euroopan komission sosiaalisen osallisuuden yksiköllä on varsin pieni henkilöstö, jonka on työskenneltävä 25–27 hallituksen kanssa muistioiden ja toimintasuunnitelmien parissa, laadittava yhteinen sosiaalista osallisuutta koskeva raportti, valvottava sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevaa ohjelmaa, hoidettava yhteyksiä komission muihin yksiköihin jne.

Sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskeva ohjelma antaa merkittävää taustatukea tiedon keruulle, eri maiden toimijoiden väliselle oppimiselle ja strategian kautta tehtävän työn edistämiselle. Tämän ohjelman mittakaava ja resurssit sekä se, että monet uudet jäsenvaltiot ovat tulleet sen piiriin varsin myöhään, rajoittavat sen vaikutusta, eikä sen jatkuvuuskaan ole aivan varma.

Komissio ja sosiaalisen suojelun komitea ovat myös osoittaneet suhteellisen vähän resursseja strategian yleisen tunnettuuden edistämiseen tai sen puitteissa tuotetun tiedon ja ohjelmavaihtoehtojen levittämiseen. Tästä vuodesta lähtien tarjolla olevat varat ovat tervetulleita, mutta eivät juurikaan vastaa tarpeita, mikäli suunnitelmia ja strategiaa koskeva keskustelu halutaan tuoda laajemmille foorumeille.

Kun strategia ensimmäisen kerran julkistettiin, sen tärkeimpiä osia vaikutti olevan vertaisarviointiprosessi. Prosessin hidas liikkeelle lähtö, sen rajallisuus ja sen eri osioissa tehtävän työn melko suljettu luonne aiheuttavat sen, että on vaikea arvioida sen tähänastista vaikutusta.


Euroopan sosiaalista osallisuutta koskevan strategian haasteet

Euroopan sosiaalista osallisuutta koskeva strategia ei luotu neutraalissa poliittisessa ja taloudellisessa ympäristössä. Monet strategiaan kohdistuvat haasteet nousevat EU:hun kohdistuvista maailmanlaajuisista paineista sekä niistä poliittisista reaktioista, jotka tällä hetkellä ovat muodissa useissa Euroopan maissa.

Tästä ovat hyvänä esimerkkinä ne uhkat, jotka aiheutuvat julkisille palveluille EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla esiintyvistä uusista kilpailupolitiikan suuntauksista ja yksityistämiseen ajavista paineista. Ne aiheuttavat toimia, jotka eivät usein niinkään liity tehokkuuteen tai kustannussäästöihin, vaan perustuvat tietyille ideologisille suuntauksille. Nettotulos on, että Euroopassa perinteeksi muodostunut julkisten palvelujen vapaa saavutettavuus on nyt kyseenalaistettu useammin kuin kertaakaan viimeksi kuluneen puolen vuosisadan aikana.

Strategian suurin uhka johtuu kuitenkin poliittisen tarmon puutteesta, mikä vuorostaan kuvastaa julkisen keskustelun ja paineen puutetta sekä kansallisten ja Euroopan-laajuisten eturyhmien painoarvojen välisiä eroja.

Useina vuosina Eurobarometri-kyselyillä on 25 jäsenvaltiossa tiedusteltu ihmisiltä, mihin asioihin EU:n tasolla olisi pikaisimmin puututtava. Kaikissa maissa köyhyys ja sosiaalinen osallisuus ovat aina olleet huolenaiheista tärkeimpiä. Tämä huolestuneisuus ei näy poliittisessa päätöksenteossa, tiedotusvälineiden käsittelemien aiheiden joukossa tai poliittisessa keskustelussa. Tämänhetkisissä Lissabonin strategiaa arvioivissa keskusteluissa jätetään usein kokonaan huomiotta strategiassa tärkeänä pidetty sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Tämä on sosiaalisen osallisuuden strategian tulevaisuuden kannalta vaarallista. On myös pelättävissä, että yhteiskuntaryhmien väliset kuilut syvenevät ja köyhyys lisääntyy, jos Lissabonin strategian katsotaan perustuvan pelkästään 'kilpailukyvylle' ja työllisyysasteelle.

Viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana ohjelmien kehittämiseen tarvittavat puitteet ovat jonkin verran parantuneet, mutta näkyvissä ei ole mitään merkkejä siitä, että hallitukset suhtautuisivat vakavasti Lissabonin strategian tavoitteeseen ‘köyhyyttä on selkeästi vähennettävä vuoteen 2010 mennessä’.

Laajentuminen tuo mukanaan niin uusia haasteita kuin mahdollisuuksiakin. On olemassa vaara, että EU pyrkii pelkästään siirtämään 15-jäsenisen EU:n strategiat uusiin jäsenvaltioihin ottamatta huomioon niiden toisenlaisia tarpeita tai perinteitä. EU on ennenkin joutunut vastaamaan etnisten ristiriitojen ja syrjinnän haasteisiin, mutta ne ovat mittakaavaltaan ja polttavuudeltaan aivan uutta luokkaa, kun unionissa on jäsenmaita 25 tai enemmänkin. Toinen haaste on se, miten pidetään yllä tasa-arvoa yhteiskunnissa, jotka usein ovat vähemmän jakautuneita kuin monet entiset EU-maat, ja samalla edistetään kasvua ja työllisyyttä.

Entistä laajemmassa unionissa myös kilpailua ja kasvua painottava lähestymistapa uhkaa luoda kaikille jäsenvaltioille paineita, sillä sijoituksien toivossa saatetaan heikentää työoloja, sosiaaliturvaa ja ympäristönsuojelua jne. Tätä on pyrittävä tasapainottamaan korostamalla sosiaalisen vastuun ja ympäristönsuojelun standardeja sekä vahvistamalla jatkuvasti julkisia ja yhteiskunnallisia palveluja koko EU:ssa.

Järkiperäistämisen (streamlining) prosessi luo sekin sekä haasteita että mahdollisuuksia. Järkiperäistäminen saattaa taata sosiaaliohjelmille merkittävämmän osan Lissabonin prosessissa ja yleisessä päätöksenteossa, etenkin suhteessa muihin EU:n koordinoimiin prosesseihin, esimerkiksi työllisyysstrategiaan ja talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin. Toisaalta on olemassa vaara, että järkiperäistäminen siirtää painopisteen pois köyhyydestä laajempiin sosiaaliturvaohjelmiin tai että siirrytään suunnitteluprosessista pelkkään raportointiin.

Sosiaalisen osallisuuden strategiaa uhkaa myös rasismin ja muukalaisvihan kasvu sekä se, miten eräät median ja poliittisen elämän tahot käyttävät niitä hyväkseen. Silloin, kun turvapaikanhakijoita, maahanmuuttajatyöntekijöitä (erityisesti luvitta työskenteleviä), romaneja, kiertelevää väestöä (travellers) ja muita etnisiä vähemmistöjä koskevat politiikat luovat köyhyyttä ja syventävät yhteiskunnallista syrjäytymistä, niiden perustana ovat usein populistiset pelot ja katteettomat ideologiat, eivät ihmisoikeudet tai yhteiskunta- ja talousnäkökohdat. Köyhyyden vastaisten strategioiden on vahvistettava tasa-arvoa ja vähemmistöjen oikeuksia, mutta myös arvioitava rasismin ja syrjinnän vaikutuksia vähemmistöjen elinoloihin sekä puututtava näihin vaikutuksiin.

Strategian vahvistaminen kansallisella tasolla
Jotta sosiaalisen osallisuuden strategia saavuttaisi tarkoituksensa, tärkein tekijä on kansallisen tason vakava poliittinen sitoutuminen. Kansallisten johtajien on jälleen nostettava tavoitteitaan niin, ettei enää pelkästään tarjota parempaa koordinointia tai selkeämpiä strategioita, vaan palataan Lissabonin alkuperäiseen tavoitteeseen: “köyhyyttä on selkeästi vähennettävä vuoteen 2010 mennessä”.
Eurooppa-neuvoston kevään 2004 kokouksessaan hyväksymä yhteinen sosiaalista osallisuutta koskeva raportti luettelee myös yksityiskohtaisempia haasteita sekä prosessille että sen sisällölle. Raportin tärkeimmät prosessia koskevat suositukset ovat seuraavat:

 ? Edistetään edelleen kansalaisyhteiskunnan kaikkien sidosryhmien "sekä syrjäytyneiden" osallistumista.
 ? Varmistetaan, että osallisuus- ja työllisyysstrategioita toteutetaan toisiaan vahvistavalla tavalla.
 ? Varmistetaan, että ensisijaisiksi määriteltyjen menoerien vaikutusta parannetaan.
? Varmistetaan, että sosiaalista osallisuutta koskevat ensisijaiset tavoitteet otetaan huomioon rakennerahastojen väliarvioinnissa ja vuoden 2006 jälkeisessä uusien rahastojen kehityksessä.
 ? Vahvistetaan tasa-arvoon ja etnisiin vähemmistöihin liittyviä näkökohtia.
 ? Ylläpidetään ja kehitetään yhteisesti sovittuja ja kansallisia indikaattoreita ja kehitettävä kansallinen tilastotietokanta.
 ? Jatketaan tavoitteiden kehittämistä ja täsmentämistä.
 ? Painotetaan seurantaa tähänastista enemmän.

Prosessin sisältöä koskevat suositukset ovat seuraavat:

1. Edistetään investointeja, jotka vastaavat niiden tarpeisiin, joiden työnsaanti on vaikeinta.
2. Varmistetaan, että sosiaalisen suojelun ohjelmat ovat riittäviä kaikille ja kaikkien käytettävissä ja että ne kannustavat työkykyisiä työntekoon tehokkaasti.
3. Lisätään asianmukaisten asuntojen, laadukkaiden terveydenhuoltopalveluiden ja elinikäisen oppimisen saatavuutta.
4. Pyritään johdonmukaisesti estämään varhainen koulun lopettaminen.
5. Kiinnitetään erityistä huomiota lasten köyhyyden poistamiseen.
6. Vähennetään maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen köyhyyttä ja syrjäytymistä.

EAPN tukee mainittuja suosituksia, mutta mielestämme tarvitaan enemmän, jos Nizzan tavoitteet halutaan saavuttaa. Kansallisella tasolla ja sen alapuolella on kiinnitettävä huomiota ainakin seuraaviin alueisiin:

 ? On luotava selkeämmät mekanismit, joilla valtavirtaistetaan köyhyyden vastaiset ohjelmat, ja köyhyyden ottaminen huomioon kaikilla politiikan alueilla.
 ? Strategian näkyvyyttä on lisättävä huomattavasti sekä suuren yleisön, päättäjien että muiden sidosryhmien keskuudessa. Tällä hetkellä eräiden maiden kansallista toimintasuunnitelmaa ei julkisteta painettuna tai jaella yleisesti.
? Suunnitelmien vastuullisuutta ja avoimuutta on huomattavasti parannettava.
? On luotava toimeenpanolle selkeämmät puitteet, joissa on aikataulut sekä helposti seurattavat tavoitteet.
 ? Suunnitelmien toimeenpanoon on osoitettava varoja, joita ei ole mahdollista käyttää muuhun.


Strategian vahvistaminen Euroopan tasolla

EAPN katsoo, että tämänhetkisen toiminnan perusteella arvioituna strategia ei voi saavuttaa “selkeää köyhyyden ja syrjäytymisen vähentymistä vuoteen 2010 mennessä” tai tätä yksityiskohtaisempia Nizzan tavoitteita. On kehitettävä uusia mekanismeja, jotka vahvistavat toimintaa EU:n tasolla.

EAPN esittää seuraavia toimia strategian vahvistamiseksi:

1. Juridinen perusta strategialle

Amsterdamin sopimuksen 137 artikla edisti merkittävästi sosiaalisen osallisuuden strategian kehittämistä, ja tätä vahvisti se, että sosiaalisen suojelun komitea tunnustettiin juridisesti Nizzan sopimuksessa. Siitä huolimatta sosiaalisen osallisuuden strategian tehtävänanto perustuu ensi sijassa mm. Lissabonin ja Nizzan huippukokouksissa esitettyihin poliittisiin julistuksiin, eikä sitä voi selkeästi johtaa perustamissopimuksesta. Siten strategialla ei EU:n tasolla ole samaa juridista painoa tai samaa pakottavuutta kuin esimerkiksi Maastrichtin lähentymiskriteereillä, talouspolitiikan laajoilla suuntaviivoilla tai työllisyysstrategialla, ja sen vuoksi sen toimeenpanoon ei kiinnitetä yhtä pikaisesti huomiota.

EAPN on jo vuosia vaatinut seuraavaa:

• Perustamissopimuksissa on sitouduttava köyhyyden poistamiseen.
• Perustamissopimuksiin on lisättävä työllisyyttä koskevan luvun esimerkin mukainen sosiaalista osallisuutta koskeva luku, jotta voidaan varmistaa strategian toimeenpano ja vahva perusoikeuskirja.

Tämänhetkinen perustuslakiluonnos osoittaa näiden kysymysten edistyneen hiukan, joskin sanamuoto on lievempi kuin olisimme toivoneet. Sitoutuminen sosiaaliseen osallisuuteen EU:n tavoitteina ja perusoikeuskirjan mukaan ottaminen ovat tervetulleita. Nyt on kuitenkin päätettävä toimista, joilla varmistetaan, että perustuslain kolmannessa luvussa mainittu sitoumus yhteiskunnallisen syrjäytymisen vastaisen taistelun valtavirtaistamisesta ei jää pelkäksi pykäläksi, vaan että se todella pakottaa yhteiskunnallisen syrjinnän vastaisen taistelun osaksi kaikkea Euroopan unionin politiikkaa, myös vero- ja budjettipolitiikkaa.


2. Vahvempi ja avoimempi ohjelmien koordinointi

Yhteinen sosiaalista osallisuutta koskeva raportti on suhteellisen voimaton asiakirja verrattuna yhteiseen työllisyysraporttiin tai talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin. Komission ja neuvoston on saatava valtuudet julkistaa samantapaisia suosituksia kuin työllisyysstrategiaa koskevat suositukset, jotta strategian noudattaminen paranee. Strategian tulevaisuutta koskevat yleisemmät suositukset tulee esittää keskustelun pohjaksi vuotuisiin pyöreän pöydän keskusteluihin.

Prosessista, jonka avulla toimijat osallistuvat kansallisen sosiaalista osallisuutta koskevan toimintasuunnitelman ja yhteisen sosiaalista osallisuutta koskevan raportin valmisteluun, on tehtävä kattavampi ja järjestelmällisempi. Yhteisen sosiaalista osallisuutta koskevan raportin suhteen olisi selvennettävä kahdenvälisten tapaamisten ja eri toimijoiden osallistumisen roolia; erityisesti olisi sitouduttava ottamaan mukaan köyhyyden torjunnassa toimivat kansalaisjärjestöt, joilla on itsenäinen ääni. Tämän tulisi olla osa hyväksyttyjä suuntaviivoja sekä ohjelmien suunnitteluun, toimeenpanoon ja seurantaan osallistumista koskevia käytännesääntöjä.

Lisäksi yhteisen sosiaalista osallisuutta koskevan raportin laadintaprosessin on oltava avoimempi. Valmisteluun tulee sisältyä riippumattoman tahon arvio kansallisen toimintasuunnitelman muokkaamattomasta versiosta. Näin saadaan puolueettomampi arviointi kuin se, minkä jäsenvaltioiden hallitukset tai komissio kykenevät toteuttamaan.

Vertaisarviointiprosessia on myös vahvistettava ja sen avoimuutta lisättävä. Alkajaisiksi 'toimijat' on otettava paremmin mukaan vertaisarvioinnin kohteita valittaessa. Vertaisarvioinnissa on tarkasteltava sitä, miten strategia vaikuttaa keskeisiin politiikkapäätöksiin ja painopisteiden valintaan, ei pelkästään tiettyjä toimenpidekokonaisuuksia. Vertaisarvioinnin valmisteluun on varattava enemmän aikaa, niin että kaikilla toimijoilla on todellinen mahdollisuus käydä kollegoidensa kanssa vuoropuhelua vertaisarvioinnin aiheesta.

Osana strategian vastuullisuuden parantamista ja perustuslakiluonnoksen hengessä on kansallisille parlamenteille määriteltävä rooli kansallisen toimintasuunnitelman laadinnassa ja sen toimeenpanon seurannassa. Euroopan parlamentille, Talous- ja sosiaalikomitealle sekä Alueiden komitealle on annettava paljon nykyistä vahvempi rooli yhteisen sosiaalista osallisuutta koskevan raportin laadinnassa ja sen suositusten toteuttamisen valvonnassa.


3. Strategian voimavarat

Strategian puitteissa on kyettävä myöntämään resursseja köyhyyden vastaisille ohjelmille. Tämän varsin mittavan kysymyksen lisäksi tarvitaan paljon enemmän varoja strategian koordinointiin ja toteuttamiseen. Komission sosiaalisen osallisuuden yksikkö tarvitsee huomattavasti enemmän voimavaroja voidakseen suoriutua tehokkaasti tehtävistään etenkin EU:n laajennuttua.

Myös kansalliset viranomaiset ja asiantuntijat tarvitsevat enemmän voimavaroja pystyäkseen laatimaan ja toteuttamaan suunnitelmat.

Kansallisissa toimintasuunnitelmissa ei aina ole esitetty selkeästi, miten rakennerahastoista myönnetyt varat on liitetty suunnitelmien toimeenpanoon. Lisäksi ESR, joka on sosiaalisen osallisuuden strategian toteuttamisessa tärkein eurooppalainen rahastoväline, keskittyy vahvasti työmarkkinakysymyksiin eikä siten voi vastata niiden tarpeisiin, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella tai vain etäisesti niiden käytettävissä. Lisäksi köyhyyden ja syrjinnän parissa toimivien kansalaisjärjestöjen on mahdollista saada rakennerahastovaroja vain rajoitetusti. Siten EQUAL-aloitteen lopettaminen on erittäin huolestuttavaa, sillä se on yksi tärkeimmistä kanavista, joiden kautta kansalaisjärjestöt saavat rakennerahastojen tukea.

Tavoite 4:n saavuttamiseksi on myös tarpeen, että kaikki jäsenvaltiot sitoutuvat myöntämään merkittävästi voimavaroja kaikkien sidosryhmien osallistumisen tueksi. Huomioon on otettava myös itse köyhyyttä kokevat ihmiset sekä heidän etujaan ajavat kansalaisjärjestöt.

Strategiassa tärkeällä sijalla olevaa toimintasuunnitelma sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi on vahvistettava ja laajennettava. Tähän prosessiin kohdistuu näkyviä uhkia, joita vastaan on taisteltava. Pienten ruohonjuuritason ryhmien mahdollisuutta osallistua ohjelmaan on parannettava, sillä ne ovat ratkaisevia ohjelman oppimiselementin kannalta, mutta yhä useammin ne jäävät pois kansainvälisistä ohjelmista sen vuoksi, että hallintokuluissa pyritään säästämään. Strategian parissa eri maissa toimivien ihmisten ja erityisesti köyhyyden vastaisten kansalaisjärjestöjen keskinäiseen ajatusten vaihtoon ja opintokäynteihin tarvitaan paljon nykyistä enemmän varoja.

Rakennerahastot ja erityisesti ESR ovat tärkeimpiä strategian toteuttamisen välineitä, ja siksi niitä on muokattava niin, että ne todella kykenevät tukemaan sosiaalisen osallisuuden strategian toteuttamista. Strategian tunnetuksi tekemiseen on budjetoitava paljon nykyistä enemmän rahaa tämänvuotisen pienen budjetin suuntaviivojen mukaan. Näin varmistetaan, että Euroopan kansalaiset todella tuntevat, ymmärtävät ja omistavat strategian.

Edellä luetellut lisäkulut ovat perusteltuja, ja niitä todellakin tarvitaan, jos halutaan päästä strategiassa määriteltyihin mittaviin tavoitteisiin. Kustannukset olisivat edelleenkin vaatimattomat verrattuna niihin varoihin, joita on myönnetty profiililtaan näkyvämpiin strategioihin, kuten rahaliittoa koskeneeseen 'vuoden 1992 kampanjaan'.


Lopuksi

Euroopan hallitukset ovat viimeksi kuluneina kolmena vuonna selvästi edenneet kohti yhtenäisempiä ja selkeämpiä köyhyyden vastaisia strategioita. Yhtä selvää on, että 'lisää sitä samaa' ei riitä, jos halutaan saavuttaa tavoite, jonka mukaan 'köyhyyttä ja syrjäytymistä on selkeästi vähennettävä vuoteen 2010 mennessä', tai edes edetä sitä kohti. Jotta tavoite saavutettaisiin, strategia tarvitsee selkeää vahvistusta, joista edellä esitetyt ehdotukset tarjoavat vain eräitä viitteitä.

Työn onnistumiseksi on poliittinen tarmo suunnattava uudelleen köyhyyden vastaiseen taisteluun. Kaikkien EAPN:ssä tai yleisemmin köyhyyden vastaisessa taistelussa toimivien vastuulla on varmistaa, että tämä haaste pysyy poliittisen työjärjestyksen alkupäässä, että uusi Euroopan parlamentti ja komissio edistävät sitä ja että kansallisen tason toimia ja näkyvyyttä parannetaan.

Jos emme onnistu tässä, köyhyys aiheuttaa edelleen kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Tällöin kaikki Euroopan yhteiskunnat vääristyvät eikä Eurooppa-hanketta tai yleisemminkään poliittista johtoa kohtaan enää tunneta luottamusta.


EAPN position papers (EAPN:n toiminnasta katsottavissa sivuilta www.eapn.org)