Kannanotot, lausunnot ja tiedotteet

8.5.2008

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSULAIN MUUTTAMISEKSI (HE 37/2008)

EAPN-Fin korostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut eivät saa muodostua esteeksi yksilön tai perheen tarvitsemien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttämiselle. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen tulee olla palvelun käyttäjän todelliseen maksukykyyn nähden kohtuullisia.

Kaikki eivät saa terveyspalveluja yhtä hyvin. Monet ongelmat kasaantuvat alempiin sosiaaliryhmiin, joissa on enemmän köyhyyttä, yksinäisyyttä, työttömyyttä, kodittomuutta ja syrjäytymistä. Tähän ryhmään kuuluu muun muassa suuri joukko mielenterveyspotilaita. Tutkimusten mukaan tämän ryhmän todennäköisyys kuolla ennenaikaisesti on muita ryhmiä suurempi. Nämä ihmiset sairastuvat muita useammin ja ovat vailla ilmaista työterveyshuoltoa.

EAPN-Fin muistuttaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ensisijainen rahoitusmuoto on verorahoitus. Asiakasmaksut ovat verorahoitusta täydentävä muoto. EAPN-Fin pitää hyvänä, että lasten päivähoidon nolla-maksuluokka säilytetään ja että pienituloisimpien lapsiperheiden päivähoitomaksuja alennetaan.

Yksinhuoltajaperheiden kannalta on tärkeää, että päivähoitomaksun määrittelyssä otetaan huomioon perheen koon lisäksi myös perheen rakenne, eli montako aikuista ja lasta perheessä on. On epäjohdonmukaista sitoa päivähoitomaksut indeksiin, jos vastaavasti lapsilisiä ei ole siihen sidottu. EAPN-Fin pitääkin erittäin myönteisenä ministeri Risikon ehdotusta korjata tilanne.

Eduskunta on päättämässä esityksestä, jonka mukaan alle keskituloisten lapsiperheiden päivähoitomaksut nousevat merkittävästi. EAPN-Finin mielestä päivähoitomaksun perusteena olevia tulorajoja on korotettava niin, että ylin päivähoitomaksu peritään vain niiltä perheiltä, joiden tulot selvästi ylittävät palkansaajan keskimääräiset tulot.

Lisäksi EAPN-Fin on huolissaan terveyserojen kiihtyvästä kasvusta, jota tämä uusi asiakasmaksuehdotus entisestään lisää.


Ari Saarto
puheenjohtaja

Liisa Saaristo
varapuheenjohtaja



LISÄTIETOJA

SUOMEN KÖYHYYDEN JA SYRJÄYTYMISEN VASTAINEN
VERKOSTO EAPN-FIN
c/o SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN KESKUSLIITTO
KOTKANKATU 9, 00510 HELSINKI
Puh. (09) 774 721, faksi (09) 738 123